Hallituspuolueiden ehdokkaat julistaa vaalipaneeleissa, että on luotu tällä vaalikaudella 100.000 uutta työpaikkaa.  Tilastot kuitenkin kertoo muuta, nimittäin todellisuudessa työpaikat ovat vähentyneet tuona aikana 5%. ja että työpaikkoja on nyt 150.000 vähemmän, kuin  EU;hun liittymisen aikaan.

Ja tilanne jatkuu kuten uutiset päivittäin kertoo työntekijöiden irtisanomisista, jopa koko tehtaitten maasta lähdöstä.  Kuitenkin teknologiateollisuuden puhj. Martti Mäenpää sanoo "tämän olevan vasta alkusoittoa."   Ja  35%  konepajateollisuusuudesta ilmoittaa, ettei heillä 5 vuoden kuluttua ole toimintaa Suomessa.  60.000 työpaikkaa välittömästi pois  ja välilliset lisää.

  Maatilojen määrä romahtanut ja tulot tasan puolittuneet. (Maatalouden taloudellisen tutkimuslaitoksen tilasto)   Pääomaa ulkomaisiin suoriin sijoituksiin 70 mrd euroa, joilla rakennettu sinne 350.000 työpaikkaa.  Valtion velka 60 mrd euroa, josta mielettömät korkomenot ja kokoajan myydään valtion omaisuutta enemmän edestä, kuin velkaa lyhennetään. TS. syödään kokoajan ennen hankittua.  Ja 628milj. euron vuotuiset netto jäsenmaksut EU;lle.

 Tässä muutamia 12 vuotta harjoitetun vapaan markkinatalouden politiikan kuluja ja tulonmenetyksiä.

 Nämä jo kertonee sen miksi meillä on todellisuudessa 450.000 työtöntä  - kun kaikki luukutetut lasketaan--, leipäjonot ja miksi kuntien ja valtion rahavirrat ovat ehtyneet ja hyvinvointivaltiota ajettu alas, ikävin seurauksin. Nyt on tilinteon aika, äänestäjät tarkastakaa tilit ja tehkää vakavalla mielellä johtopäätös siitä, annatteko tähän johtaneiden puolueiden ja edustajien jatkaa?