HYVINVOINTIMME  ALASAJO  JATKUU !

 

   Tämän  todistaa  Stakesin  juuri  julkaisema  tutkimus, joka  kertoo  pienituloisten  väestöryhmien

ääkäripalvelujen, saannin  olevan  Suomessa  huonointa  koko  OECD:n alueella.

 Että  näin  se  totuus  tulee esiin, vaikka  seinän  raosta. TS,  päättäjiemme  puheet  siitä, että  Suomi  voi  paremmin, kuin  koskaan, ovat  täyttä  roskaa. Eihän  sillä  ole  merkitystä, että  kansantulo  on  korkea  ( työntekijöitä  hiostamalla  nostettu) jos, tulos  ei  palvele  kansaa, sinua  ja  minua. 

   Tuo  tutkimus  osoittaa  senkin,  että  mitä  pienempituloinen  väestöryhmä, sen  sairaampi  ja  sitä  enenpi  tarvitsisi  hoitoa  ja  vähiten  sitä  saa. Vain varakkaat  pystyy  hoidattamaan  itsensä, sekä  juuri  silloin,  kun tarvitsee,  eikä  jonottamalla,  kuten  pienituloinen. 

  Tähän  on tultu  tietoisesti, harjoittamalla  suurituloisia,  sekä  suuromistajien  edun  mukaista  EU, n  ohjaamaa  politiikkaa, jossa  rikkaat  rikastuu  ja  köyhät  köyhtyy.  Ja  suuri  tuloisille  on  annettu  veronalennuksia  tuloverossa, pääomatuloveron  kautta ( % 28 )ja  poistamalla  varallisuusvero. Samalla  on  yhteiskunnan  tuottamia  lääkäri  ym, peruspalveluja  ajettu  alas  ja  niistä  perittävää  hintaa  nostettu.   JO  RIITTÄÄ !  Hyvinvoinnin  alasajo.