Kutsu Pauha Matti Jaakko Jukkolalle
Alustus aiheesta: Asukkaana ja maanviljelijänä Pyhäjoella: näkökulmia kotiseudulta lapsuudesta nykypäivään. Alustuksen kesto 30-40 minuutt
Paikka Aleksinkulma: Oulun Seudun Pyhäjokisten yhteistapaaminen. Aika 10.10.2013. Klo:18
Hyvää iltaa kaikille ja nöyrä kiitos kutsusta, tulla teidän –Entisten Pyhäjokisten—luokse, kertomaan elämästäni ja työstäni Pyhäjoella, teille jotka myös näin suuresti arvostatte synnyinpitäjää, että oikein yhdistystä pyöritätte.
Minähän olen oikeen ”Onnen Pekka” ja etuoikeutettu, että oon saanu asua Pyhäjoen Liminkakylälln Jukonperällä, harjoittaa maa-jametsätaloutta, jossa olen tuntenut olevani kutsumusammatissa, josta jo lapsena haaveilin . Iltarukouksissa pyysin, että saisin vaimon jalapsia, sekä voimaa heitä kasvattaa Herran pelkoon.
Vaimo ja yhdeksän lasta, 25 lastenlasta ja seitsemän seuraavaa polvea osoittaa, että toiveita on kuultu.
Minä olen syntynyt siellä Jukonperällä Kankaalan kamarissa ( joka muuten on Yppärin kylää, koska se on Karjaluodon numerua ) 3.8.1939. siis juuri ennen talvisodan syttymistä, köyhän 11 lapsisen perheen nuorimmaisena. Olen kasvanut isättä, sillä isä on lähtenyt kotoa pois, vähän ennen minun syntymää. ( Eivät ole koskaan eronneet virallisesti, eikä uskollisuuslupausta rikkoneet, mutta jotakin erottavaa on kuitenkin ollut—isä syytti äidin sukua asioihin sekaantumisesta—tiedä häntä.)
Lähinnä veljien ja siskojen huolenpidon ja kasvatuksen varassa oon varttunut, sillä äitillä oli yli voimien työtä ja huolta suuresta katraasta ja sen toimeentulosta ilman miehen turvaa ja työpanosta.
Olletikkin, kun isänmaa kutsui kaksi vanhinta poikaa, puolustamaan vapauttamme. Vanhempi heistä Toivo tuotiin sankarihautaan, Timo pääsi rauhan tultua hieman haavoittuneena kotiin.
Lisäksi talvella 1944 kolmanneksi vanhin poika kuoli tapaturmaisesti halkopinon ja kuorma-auton välissä puristuen, sekä saman vuoden kesällä meiltä paloi koti.
Vanhemmat sisarukseni kävivät kansakoulua Keskikylällä, jossa piti olla kortteeria, mutta minun annettiin odottaa yhdeksän vuotiaaksi koulun aloitus, kun lähelle Pahkasaloon oli koulu tekeillä. Sitä kävin muutaman vuoden, mutta äidin sairauden vuoksi jouduin lopettamaan koulun ja alkaa navettamieheksi.
Äiti kuoli yllättäen ollessani neljätoista vuotias. Ja tästä alkoi oman nokan asettaminen tuulta päin, kun velipojan kanssa alettiin lunastamaan omaksi perikunnan tilaa, aluksi oli siskokin mukana.
Se oli työtä, työtä, ja työtä, Kivenraivausta, pellontekoa, metsätöitä jos sai, oli Jukonperän maantien teko, kolme kesää.. se oli lisäksi köyhyyttä. kaksi.lehmää,,joiden maitotilkka meijeriin, velkaa lyhentää, kaupasta vähän margariinia, joka suolattiin, metsästä lintuja, pellolta muu ruoka.
Sain voimakkaan hengellisen herätyksen ja kahdeksantoistavuotiaana sain parannuksen armon, joka muutti elämää ja harrastuksia. Olen heikko ja kompasteleva kulkija, joka hyvin arasti kehtaa sanoa itseään kristityksi, mutta halu on että pääsis perille, sekä mahdollisimman moni kanssakulkija ja siksi olen pitkään ollut mukana lähetystyössä pienellä osuudellani.
Mutta pelto lisävy ja samoin karja ja talvisin minä lähdin ulkopaikkakunnille metsätöihin rahan perään, kun lähellä ei ollut. Hätäaputyönä lapiolla kaivettavat kanavatyöt oli ainoita 50-60 luvulluilla, joihin pääsyvaatimus oli työllisyyskortti, jota me ei saatu, kun olimme ”maanomistajia.”Velkana olevat peltotilkut.
- talven olin Snappertuunassa Karjaan lähellä hakkuulla, josta toin sen verran rahaa, että kesällä rakensimme velipojan kanssa uuden navetan, joka varustettiin juomakupein, tiili katoin jne.
Seuraavan talven 61-62 olin Alhsrömin metsässä Noormarkussa, oikein kämpällä, jossa myös työtuuri ja terveys oli hyvä, ettei yhtään rokuli arkipäivää tullut koko talvena.
No sieltä palattua tuli iso muutos elämässä, kun Ainon kanssa käytiin Pyhäjoen pappilassa rovasti Tihisen vihittävänä. Ja ostettiin oma mökki, (Uutela ,jossa vieläkin asumme, tosin talo on uusi ) johon seuraavana keväänä muutin meidän vähät kamppeet ja Aino tuli taksilla Kalajoen synnytyslaitoksen kautta, tuoden tullessaan esikoistytön.
Syksyllä olin tehnyt navettarakennuksen kivijalan, talvella ostin ja purin ison hirsisen asuinrakennuksen Saloisista ( puu pula, hakatut metsät) siitä plus uudesta puusta tehty, sisältä rapatuilla seinillä oleva seitsemän lehmän plus nuoren karjan navetta. otti syksyllä sisäänsä kaksi lehmää ja vasikat +hevosen.
Navetta täyttyi vuosi vuodelta ja ruoka karjalle riitti vuokrapeltojen turvin. Silloin ei kukaan myynyt peltua, eikä etes nevaa / luonnonniittyä, jota kovasti halusin, että sais tehdä lisää peltua. Lisäksi tuli pellon paketointi korvaus valtiolta, jonka kanssa oli vaikea kilpailla vuokran hinnasta.
Kunnes 1979 tuli ilo pommi, kun Jukon Niilo sanoi minulle: Sinun pitäisi ostaa tämä meidän talo, että se tulis asuttua.” niin se ostettiin, se oli iso päätös ja suuri velka, jota ei koko summalle etes saanut, vaan piti myydä lähes tuhat kiintokuutiota hankintakaupalla TS. itse hakata ja ajaa tienvarteen.
Pari vuotta tämän jälkeen ostin vanhan tiilitehtaan Oulaisten Petäjäskoskelta, jonka purku ja hirvittävä tiilien ajo alkoi, sekä uuden navetan piirustusten teko Maaseutukeskuksessa ja laina-anomusten teko niin, että navetta muurattiin ammattimiesten toimesta kesällä 1983
Ja talvella valmistui 16 lehmän ja lihakarjan sisältävä navetta.
Navetta oli kooltaan linjassa siihen aikaan, nimittäin silloin Suomen maataloudessa ja maaseudulla elettiin hyvää kehityksen aikaa. Oli meijerit pitäjissä, teurastamot maakunnissa, kaupat, koulut, postit kylissä. Elämä huokui ja näkyi rakentamisena, erilaisten elämää helpottavien koneiden ja laitteiden nopeana lisääntymisenä, jossa oli mm putkilypsykone ja lantakone.
Tosin maatilojen suureneminen vähenti väkeä kyliltä, joka muuttovirta vei kirkonkylille, kaupunkeihin ja sinne mihin työpaikkoja syntyi.
Maanviljelijän elämä on ollut ainakin minun osalta työtä vuorotta, mutta terve voimalla ja sitkeydellä siunattu mies tekee sitä innolla, kun sen tuntee omakseen ja elämän tehtäväkseen. Siinä tarvitaan moni ammattilaisuutta suunnittelijasta toteuttajaan. Pitää olla uskallusta riskien ottamiseen, pitää olla pitkänajan kylvökierto ja lannoitussuunnitelma, pitää osata kylvää, lannoittaa oikein, ajaa, huoltaa, korjata koneita, hitsata, pitää kirjaa, täyttää vero, EU ynnä lukemattomat muut lomakkeet.
JATKUVA MUUTOS
Lisäksi maatalouden muutos on ollut mahdotonta minun aikanani. Aloitin hevosella muutaman hehtaarin viljelyllä vanhassa navetassa, olen rakentanut kolme navettaa, mennyt harmajan ferkun ja yksisiipisen auran ja erikokoisten muiden konesarjojen kautta neliveto traktoriin ja nelisiipiseen auraan. Samoin metsäpuolella kymmenvuotiaana aloittanut yksin oman puupää pokan kanssa, kulkenut 16 kiloisen moottorisahan kautta 6 kiloiseen ja lopuksi motoon. Ja ajo puolella hevosreen pankolta jäiselle kopittoman traktorin istumelle, josta hankeen hypäten tekemään käsin kuormaa suureen korkealla raiteella olevaan rekeen ja taas hiestä märkänä lumiselle istuimelle kannikkoista tietä lanssia kohti. Sitten hankin metsätraktorin, jossa on hytti, mutta kallis kone syö miehen leipää, mutta ei traktori ja mies käsin kuormauksella sovi yhteen.
Koneellinen puun korjuu ja virmojen puun pystykaupan suosiminen ovat vieneet metsätyöpaikat maaseudulta. Se on valtavan iso asia. Elikkä. Suo siellä, vetelä täällä. TS. joka asiassa on vähintäänkin kaksi puolta.
UUSJAOT
Oli yksi suuri tapahtuma, joka myönteisten asioiden lisäksi, jätti paljon haavoja ja katkeruutta ihmisiin, kun vietiin maita, joihin sisältyy paljon arvoja, joita ei voi ” jyvittää”, sekä myös ihmisten välisiin suhteisiin
EU VEI MAUN JA TOI APATIAN JA PEHEVILJELMIEN ALASAJON
Se vei vapauden, toi paperi pyrökratian, että paperien täytöstä tuli tärkeämpi, kuin viljelystä, kuten Neuvostoliitossa .
Maaseudun alasajoa on murheellista seurata.
Esim meidän kylän yli kuudensadan asukkaasta on enää jäljellä runsaat sata, eli joka viides.
Pyhäjoen kunnan vajaa 6000 asukasta on pudonnut n. 3300.
Kylän Kolmesta koulusta ei yhtään, seitsemästä kaupasta ei yhtään, 98 tilasta, joissa minun elinaikana ollut lehmiä, nyt yhdessä ilman jatkajaa.
Meillä Liminkakylällä tämä vähä väki onneksi hakee yhteisyyttä mm Kylätoimikunnan kautta, joka on toiminut virkeästi jo yli kolmekymmentä vuotta. Se järjestää kerran kuussa kyläiltoja, jossa kahvin, arvonnan, milloin vierailijan tuoman asian ympärillä keskustellen, yhdessä olosta nauttien. Järjestetään vuosittain myyntinäyttely, virkistysretki ym, ym, ym.
Kuntalaiset ovat lisäksi työllistäneet minua vuosikymmeniä valtuuston ym toimielimien kautta, kuten myös Seurakunta
Kaiken kaikkiaan elämäni on ollut rikasta, köyhyydenkin aikana, vaikka lukemattomat kerran on joutunut laskunippua selaamaan, minkä nyt maksan, mitä voi vielä siirtää, mihin lainanlyhennykseen pyytelen jatkoaikaa??? Kaikista on lopulta selvitty ja joka päivä syöty leipää, eikä iltasetta ole lastenkaan tarvinnut mennä nukkumaan.
MUUTOS on ollut kaikkein raskain kestää, kun kaikki jatkuvasti muuttuu, kun juuri olet oppinut asian, niin heti uusi eessä. Tuntuu ettei läheskään kaikki muutokset ole olleet kehitystä / siirtymistä parempaan, vaan muutosta muutoksen vuoksi.
Jos ja kun minä moitin asioiden tilaa ja tehtyjä ratkaisuja, en suinkaan tee sitä tyytymättömänä omaan elämääni, vaan muiden vuoksi ja ennen kaikkea tulevaisuuden vuoksi. Minä en voi hiljaa enkä toimetonna seurata, kun raskaasti puolustettua isänmaatamme ajetaan alas. Sen päätösvaltaa ja välttämättömiä toimintoja luovutetaan vieraan käsiin. Ja että suurituloisille annetaan lisää, samanaikasesti monien kärsiessä hoidon, hoivan, tai muun välttämättömän puutetta.
Toivon teille, kuin koko maalle sitä, että korkeimman käsi olisi varjelemassa elämäämme.
Koska tämä sisältää historiaa, jota ette ehkä kaikkea tiedä, niin lähetän luettavaksi, jotta näette lähihistoriaa pätkän, millaista se on elämä ollut hetki sitten. Jos tämä auttas vähän siinä, kun kaikki ei mene suunnitelmien, tai toiveiden mukaan, eikä rahaa ole riittävästi, niin on ennenkin selvitty, niin miksei nyt.
T